Taas mennään tunteiden vuoristoradassa, niin että hurlumhei!
Eilen oli loppukeskustelu julkisenpuolen lapsettomuusklinikalla, sekä ensikäynti yksityisellä. Ihan muuten ”loistava” idea sumputtaa ne samalle päivälle.
Julkisen puolen lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että hoitoja ei tule enää jatkaa, ”ei missään nimessä, ja älkää menkö yksityiselle klinikalle jatkamaan”, hän sanoi. Perusteluna olivat matalat AMH arvot (0,44) ja viimeisimmän hoidon tulokset (täysillä hormonistimulanteilla vain kolme epäkypsää munasolua).
Lääkäri ehdotti meitä miettimään lahjasoluhoitoa ja kannusti tukeutumaan toisiimme. Puhukaa, miettikää elämäänne ja muita vaihtoehtoja. Lääkäri oli vakuuttava, katsoi silmiin ja liikutuin vähän väliä itkemään.
Käynnin jälkeen tuli ihan uudenlainen romahduksen tunne. Tuntui että olisi voinut tehdä mitä vain saadakseen tilanteen muutettua toiseksi. Haluan oman lapsen… ja tuntui etten pystyisi edes olemaan olemassa ilman tätä vaihtoehtoa. Mietin voisiko tästä ikinä päästä yli, päästää irti… miten se tehdään.
Päässäni vilisi ajatukset lahjasoluhoidoista, adoptiosta, siitä pienestä mahdollisuudesta jos siskoni voisi olla lahjoittaja.
Iltapäivällä oli meillä aika yksityiselle klinikalle. Siellä lääkäri hyvin rennosti ja huumorimielisesti otti meidät vastaan. Välillä huumori nauratti, välillä se kirpaisi syvältä. Haavat olivat tosi pinnassa.
Lopputulemaksi lääkäri, ilman katsomatta meitä edes silmiin, suunnitteli seuraavan hoitokerran meille kesän jälkeen, sekä laittoi meidät lahjasolujonoon.
Olo oli varsin hämmentynyt ja hyvin epätodellinen. Emme kokeneet että lääkäri olisi ollenkaan kohdannut meitä. Siinä me lopulta istuttiin hoitajan vastaanotolla uusien lääkkeiden pistosneuvonnassa. Katsoin pehmokuutioon uppoavia neuloja kuulematta hoitajan puheita koko asiasta.
Lopulta vielä täytimme jotain papereita tulevasta hoidosta, mikä tuntui ihan absurdilta ajanhukalta. Emmehän olleet edes sanoneet lähtevämme koko hoitoon.
Mieli on ihan myllerryksestä sekaisin.
Ketä lääkäriä tulisi uskoa? Onko meillä mahdollisuuksia vai ei? Onko yksityisen lääkärille tyypillistä kannustaa hoitoihin rahan takia? Miten lääkärit ylipäänsä voi sanoa mitään, tehkää näin tai näin?
Valtava määrä vanhaa vuosien takaista vihaa tulvahti kehiin.
Vuonna 2007 olimme ensimmäisen kerran lähdössä hedelmöityshoitoihin, jotka laitettiinkin peustutkimuksien kautta alulle. Siihen aikaan maailmankatsomuksessamme ideaalit olivat vahvat ja henkisyys arjessa mukana.
Kuulin ympäriltäni useimpia kehoituksia olla lähtemättä hedelmöityshoitoihin mukaan.
Lopulta eräs, vieläkin toimessa oleva erään yksityislääkäriaseman vähän ”henkisempi gynekologi” selitti meille pitkät pätkät siitä, kuinka luonnottomia hoidot oli, ja että kuinka oli tehty tutkimus siitä että nämä lapset voivat selkeästi huonommin, koska hedelmöityshoitojen kautta syntyneet lapset syntyvät karmallisesti ”vääriin” perheisiin. Lääkäri kannusti vain luottamaan, että kyllä niitä ihmeitä edelleen tapahtuu.
Minussa oli liian paljon epävarmaa maaperää mihin tämä paska silloin upposi. Kaduttaa ja paljon.
Nyt varmaan on aika antaa taas pölyn laskeutua.
Rutiinitoimenpide ja aina vaan yhtä vaikeaa.
Ehkä sitä lopulta tietää että mitä seuraavaksi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti