Olo on ollut jo monta viikkoa ahdistunut. Olen yrittänyt rajata elämästäni "turhia" asioita pois, keskittyä itseni hoitamiseen ja itseni kuunteluun. Olen ollut jonkin verran sairaslomalla ja onneksi on myös ollut pakollisia vapaita pääsiäisen kautta. Luulin että ne auttaisi, mutta ei, ei auttanutkaan.
Nyt keho sanoi vahvasti, että en ole työkuntoinen. Tiesin sen järjellä, huomasin sen fyysisestä olotilastani ja siitä ettei yöllä uni enää tullut ja siitä kun abstraktit pelkotilat tulivat ja otti vallan. Silti menin kauhun vallassa töihin, tsemppasin, keskitin kaiken huomioni siihen että vaan "selviäisin".
Jos vaan selviäisin, en olisi heikko, en näyttäisi haavoittuneisuuttani, minua ei voisi hylätä.
Nyt kaikki on vain liikaa. Tekee mieli pitää asioista tiukkaan kiinni... todella tiukkaan. Pelkään, jos päästän irti, että minut jätetään, huonona työntekijänä, epäluotettavana henkilönä, liian tarvitsevana ihmisenä.
En tiedä mikä on lapsettomuushoitojen ja niiden lopputuloksen osuus henkisessä tilassani.
Nyt "vihdoin"saan lähdettyä lääkäriin, päästän käsistäni tämän valtavan tunnesekamelskan ja toivon että vapaa pudotuksen laskeutuminen onnistuu.
Asioita ei pysty kontrolloimaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti