Mitä? Miksi? Miten?

Lyhyesti. Nyt sairaslomalla, ehtien kuullostella ja ihmetellä itseään. On todella kaikkensa antanut olo. Ihan kuin olisi tippunut johonkin tyhjiöön ja miettii mitä tästä oikein jäi käteen?

Olen aina hedelmöityshoitojen aikana tehnyt työni tunnollisesti hoitotuloksista riippumatta. Nyt se ei enää vaan toiminutkaan. Vaikka kuinka haluaisin olla paremmassa ja työkykyisemmässä tilassa, niin en vain ole, enkä saa muutettua sitä mitenkään. Ahdistaa, väsyttää, toimintatehot nollassa.

Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Haluaisin nopeasti vain asiat jälleen kuntoon, hinnalla millä hyvänsä. Pelottaa että siihen menee paljon aikaa, liian paljon aikaa.
Mietin paljon kaikkia niitä ihmisiä, joihin sairaslomallani vaikutan ja hoen itselleni etten ole korvaamaton. En tiedä kumpi kipu olisi parempi, tunne siitä että töissä tarvitaan juuri minua vai se että sijaiseni korvaa minut liiankin hyvin. Huomaan että on vaikea päästää irti.

Viime päivinä pelkokertoimet ovat nousseet huomattavasti. Pelkään menettäväni yksi kerrallaan asioita. Onkohan ilmiöllä juurensa hoitojen epäonnistumisella? Kokemuksella, että aika lähenee, jossa oman lapsen saamisen toiveet saa lohduttomat hyvästit.

Toivo on enää hiuksen hienoinen.