Vaikka tämän kerran odotukset olivatkin mitättömät munasolujen vähyyden vuoksi, oli isku jälleen maton jalkojen alta vetävä. Ensin perinteinen ei tunnu missään reaktio, (jääksi muuttuminen kipeissä tilanteissa onnistuu hyvin) ja lopulta valtava ahdistus ja suru.
Kaikki tunteet menee päällekkäin ja sekaisin. Tuntee pakahduttavaa merkityksettömyyttä, viallisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta, surua, voimattomuutta, lopullisuutta, ja tyhjyyttä.
Vaikka ihan ensimmäisellä hedelmöityshoito kerralla saimme tulokseksi 7 epäkypsää munasolua, oli tämä kerta musertavampi. Edelliskerralla olimme vasta julkisen puolen hedelmäityshoitojen alussa ja etsimme sopivia stimuloijia, nyt samoilla lääkeillä ja annoksilla, millä edellisenä keväänä saimme 10 kypsää munasolua, tuli vain kolme ja kaikki EPÄKYPSIÄ.
Olenko naisena tullut tieni päähän? Eikö munasarjoissani ole enää ollenkaan elämää?
Tunnen itseni kuihtuneeksi ja näivettyneeksi ja totaalisen epäonnistuneeksi.
En suostu uskomaan sitä ettei mitään olisi tehtävissä.
Julkisen puolen hoidot olivat tässä, vain yhteenvetokäynti klinikalle vielä kuukauden päästä edessä.
Mieli on sekava, haluaisin jo selvittää seuraavan askeleen, lahjasoluhoito, yritystä yksityisellä lisää, adoptio? Lääkäri kehoitti rauhoittumaan ja suremaan ja lepäämään tätä hoitokertaa pois. Miten ihmeessä se on mahdollista?
Toki ymmärrrän logiigan, parempi tunteja surua pois kuin paeta tunteitaan kohti seuraavaa. Ei tarvitse eikä kannata päättää nyt mitään. Tosi vaikeaa...
Taas se "armoton" ääni minussa miettii mitä tein väärin.
Muistan kun edellisellä epäkypsien munasolujen tuloshoidolla olin henkisesti todella rikkinäisessä kunnossa. Olin juuri palannut intensiviseltä terapiaviikolta ja kaikki haavat minussa oli suojattomasti auki. Muistan epäilleeni klinikalla hoitojen aloittamista ja viivytin päätöstä vielä pistämispäivään saakka. Suostuin lopulta ja tuloksena oli, että kaikki munasolut olivat epäkypsiä.
Vähän samanlaisissa tuntemuksissa meni tämäkin hoitokerta. Hain sairaslomaa töistä pari viikkoa ennen hoitojen aloittamista. Unettomuus ja uupumuksen tunne painoi sisälläni ja monena päivänä tuntui ettei vaan saanut henkeä. Lähdimme kuitenkin hoitoihin, sillä emme halua viivästyttää entisestään hoitojen etenemistä. Kohdalleni on hoitojen alussa annettu ennuste, että munasolujen tuotto voi olla puolesta vuodesta kiinni, koska AMH arvoni oli 1,0. Siispä myös pelonkin ohjaamana lähdin tähän hoitokertaan kehollisesti väsyneenä, voihan olla että se vaikutti lopputulokseen.
Jälkipuinti on taas tauotonta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti