Klinikan henkilökunta on aina minulle suuri ihmetyksen aihe. Lähes kaikki on tähän asti ollut todella mukavia ja aidosti välittävän oloisia. Usein klinikalla ollessa koskettaa se, että ylipäätänsä olemme saaneet mahdollisuuden lapsettomuuden hoitoon ja se miten ihania hoitokokemuksia on klinikalta saanut. Lapsettomuus ja siihen liittyvä epämiellyttävä vastustus, ikäänkuin hetkeksi kruunaantuu kun saa kokea vahvoja ja aitoja välittämisen kokemuksia, jotka tuntuvat superlahjoilta... Ymmärrättekö mistä puhun?
Okei onhan niitä marginaaliin jääviä kokemuksia myös muutamista hoitohenkilökuntaan kuuluvista törpöistä ja niiden sanomisista, "se on kohta kuule niin, että vaikka tykillä ampuis, niin sun munasarjat ei tuota mitään", tai kun alkionsiirrossa lääkäri hokee minun olevan "tiukka rouva" kun ei saa alkiokatetria kohdunsuusta läpi. Nyt niille voi lähinnä nauraa, silloin ne meni syvälle.
Tänään tuntui ihanalta kun ennen toimenpidettä, hoitaja tuli juttelemaan ja sanoi minulle painottaen että olen tehnyt parhaani ja että enempää en olisi voinut tehdä. Liikutuin... kun hän meni puhumaan seuraavalle pariskunnalle, en kuullut hänen puhuvan samaa. Ihmettelin miten hän osasi sanoa sen minulle, juuri sitä tarvitsevalle.
Odotukset tämän hoitokerran suhteen ovat ihmeellisen kuolleet. Labrassa touhutaan munasolujen hedelmöittämiseksi ja alkioiden viljelemiseksi mutta se tuntuu lähinnä epätodelliselta. Viiden päivän päästä olisi alkionsiirto, jos sinne asti meidän matkamme jatkuu.
Aika jännältä tuntuu ajatus, että jos ei jatku, tämä oli tänään viimeinen käyntimme julkisen puolen klinikalla.
Hassua miten kiintyneeltä suhde klinikkaan tuntuu. Ja kuin se olisi pahinta tässä kaikessa.
Ajatukset kovin väsyneitä. Nyt nukkumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti